Suomalaisen Kirjallisuuden Seura


SKS KUSTANTAJANA

SKS julkaisee
• yleistajuista tietokirjallisuutta mm. kansanperinteen, kirjallisuuden, suomen kielen ja historian alueilta
• vertaisarvioinnin läpikäynyttä humanistisen alan tutkimusta
• suomalaista kaunokirjallisuutta Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita -sarjassa
• suomalaisen kirjallisuuden kriittisiä editioita
• tilauskirjoja yhteisöille, julkishallinnolle ja yrityksille.

SKS on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut kustantaja, ensimmäinen julkaisu ilmestyi 1834. SKS on Kalevalan (1835, 1849) ja ensimmäisen suomenkielisen romaanin Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen (1870) kustantaja.

Alussa SKS oli yleiskustantaja, joka julkaisi myös oppi- ja tietokirjoja, sanakirjoja sekä suomennettuja klassikoita. Kun Suomeen syntyi muita suomenkielisen kirjallisuuden kustantajia, SKS keskittyi kustantamaan humanistista tiedettä ja tietokirjallisuutta. Nykyään SKS on Suomen suurin humanistinen tiede- ja tietokirjojen kustantaja, joka julkaisee vuosittain noin kahdeksankymmentä nimekettä.

SKS:n julkaisujen uutuusluettelo ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. SKS:n verkkokaupassa on tiedot kaikista saatavilla olevista SKS:n julkaisuista. SKS:n julkaisuja saa hyvin varustetuista kirjakaupoista, SKS:n omasta kirjamyymälästä ja SKS:n verkkokaupasta.

SKS on kustantajana saanut valtion tiedonjulkistamispalkinnon ja Vuoden kustantaja -tittelin. Monet teokset ovat saaneet kiitosta: Tieto-Finlandia-palkintoja ja -ehdokkuuksia, vuoden tiedekirjapalkintoja sekä useita muita kirjapalkintoja. Myös graafisen alan kansallisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa kirjat ovat menestyneet.

 
-

Maanväki – Marjut Hjelt ja Christer Nuutinen

****½6votes
Get the Flash Player to see the wordTube Media Player.

Maanväki tutustuttaa lukijan eri puolilla maailmaa asuviin jumaliin, haltijoihin, maahisiin, jättiläisiin, kääpiöihin ja lohikäärmeisiin. Miltä maan hallitsijat ja haltijat näyttävät, millaisia ne ovat luonteeltaan ja tavoiltaan ja miten ne tulevat toimeen ihmisten ja eläinten kanssa?
Runsaasti ja eloisasti kuvitettu tietoteos esittelee mm. suomalaisen metsänkuningas Tapion ja hänen monia tehtäviä suorittavan haltijaväkensä, muinaiskandinaavien kääpiöt, metsänjumala Panin, metsästyksen jumalatar Artemiksen, saamelaisten kufittaren sekä joukon peikkoja, fauneja ja kentaureja. Mainio maanväki herättää näkemään maan pinnalla ja sisällä vaikuttavan kiehtovan elämän. Kirjan tiedot ja tarinat ovat peräisin eri maiden kansanuskosta.

Ilmestyy lokakuussa 2013


Lisätty: 15.05.13
 
-

Chevalierkaarti, Mannerheimin rykmentti – Vera von Fersen ja G.V. Bibikoff

***½ 8votes
Get the Flash Player to see the wordTube Media Player.

Chevalierkaarti oli keisarillisen Venäjän armeijan eliittijoukko, kaikkein laadukkain, arvostetuin ja hienoin rykmentti. Mannerheim hyväksyttiin kaartiin 23-vuotiaana vuonna 1890.

Millaisia olivat Pietari Suuren perustaman rykmentin perinteet, upseerit ja heidän arvomaailmansa? Millaisia olivat harjoitukset ja leirit sekä palvelu sotarintamalla? Entä keisarin henkikaartin tehtävät tai vuoden 1896 keisari Nikolai II:n kruunajaiset, joihin Mannerheim keisarin rinnalla osallistui?

Vera von Fersenin ansiokkaan tutkimustyön ansiosta pääsemme ensimmäistä kertaa kurkistamaan Chevalierkaartin kulissien taa. Chevalierkaartin vaiheista on olemassa paljon muistelma- ja valokuvamateriaalia, jota upseerit ovat itse kaartin historiasta koonneet.

Ilmestyy lokakuussa 2013


Lisätty: 15.05.13
 
1

Muumiopas – Sirke Happonen

****½11votes
Get the Flash Player to see the wordTube Media Player.

Onko paras ystävä Nipsu vai Niisku? Imuroiko naapurissasi Vilijonkka?
Huolestuttavatko tuttavasi haisulimaiset taipumukset? Muumioppaan avulla
tunnistat vaivatta oman elämäsi muumihahmot. Ainutlaatuinen hakuteos esittelee
kaikki alkuperäiset muumihahmot Snorkista Mymmeliin ja Suskaan ja valaisee
niiden luonnetta, syntyä, etymologiaa ja esiintymistä. Tove ja Lars Janssonin
alkuperäiskuvin kuvitettu teos sisältää myös uutta tietoa hahmojen vaiheista.
Teos on ohittamaton opas sekä kokeneelle Muumilaakson-kävijälle että
muumiteoksiin ensi kertaa tutustuvalle.

Kirja ilmestyy marraskuussa 2012.


Lisätty: 27.04.12