Kustannusosakeyhtiö Tammi


    Kustannusosakeyhtiö Tammi on Suomen kolmanneksi suurin kirjankustantaja. Perustamisvuodesta 1943 lähtien Tammi on julkaissut korkeatasoista kotimaista ja käännettyä kirjallisuutta suomalaisille lukijoille. Tammi on lasten ja nuorten kirjojen markkinajohtaja sekä vahva haastaja oppikirjoissa.
    Tammi-yhtiön muodostavat Yleinen kirjallisuus-, Oppimateriaalit- ja Kerhot-yksiköt.

     
    0

    Sello ja Pallo – Lauri Törhönen

    (4 ääntä)
    Get the Flash Player to see the wordTube Media Player.

    Lämmin ja valloittava rakkauskertomus

    Kun sellonsoittoa opiskeleva tyttö putoaa taivaasta jalkapallohullun pojan niskaan niin rajusti, että pojalta menee taju, seuraukset voivat olla mitkä tahansa. Rytäkässä menee ainakin pää sekaisin, molemmilta, mutta kumpikin ehtii kuitenkin katsoa kerran toista silmiin.

    Kun Mikael tulee tajuihinsa, hän muistaa vain tytön ruskeat silmät ja vaaleansinisen sellokotelon. Miten voi löytää tuntemattoman ruskeasilmäisen tytön miljoonan ihmisen joukosta? Ja miten voi rakastua ensi silmäyksellä, jos on juuri ennen ensi silmäystä menettänyt tajuntansa?

    Rakkauden voima johtaa lopulta kaksi toistaan ikävöivää nuorta yhteen, vaikka olosuhteet ovatkin miltei ylivoimaiset – ensi kohtaaminenkin tapahtuu Mikaelin isän hautajaisissa.

    Mitä tapahtuu, kun nuoret vihdoin monen mutkan ja käänteen jälkeen kohtaavat? Päättyykö rakkaustarina siihen vai alkaako se vasta siitä…

    Lämmin ja valloittava rakkauskertomus perustuu Lauri Törhösen kirjoittamaan samannimiseen elokuvakäsikirjoitukseen, josta valmistellaan elokuvaa YLE TV1:lle.

    Lämmin ja valloittava rakkauskertomus

    Kun sellonsoittoa opiskeleva tyttö putoaa taivaasta jalkapallohullun pojan niskaan niin rajusti, että pojalta menee taju, seuraukset voivat olla mitkä tahansa. Rytäkässä menee ainakin pää sekaisin, molemmilta, mutta kumpikin ehtii kuitenkin katsoa kerran toista silmiin.

    Kun Mikael tulee tajuihinsa, hän muistaa vain tytön ruskeat silmät ja vaaleansinisen sellokotelon. Miten voi löytää tuntemattoman ruskeasilmäisen tytön miljoonan ihmisen joukosta? Ja miten voi rakastua ensi silmäyksellä, jos on juuri ennen ensi silmäystä menettänyt tajuntansa?

    Rakkauden voima johtaa lopulta kaksi toistaan ikävöivää nuorta yhteen, vaikka olosuhteet ovatkin miltei ylivoimaiset – ensi kohtaaminenkin tapahtuu Mikaelin isän hautajaisissa.

    Mitä tapahtuu, kun nuoret vihdoin monen mutkan ja käänteen jälkeen kohtaavat? Päättyykö rakkaustarina siihen vai alkaako se vasta siitä…

    Lämmin ja valloittava rakkauskertomus perustuu Lauri Törhösen kirjoittamaan samannimiseen elokuvakäsikirjoitukseen, josta valmistellaan elokuvaa YLE TV1:lle.


    Lisätty: 3.11.09
     
    -

    Miten miljoonia huijataan – Kari Nars

    (4 ääntä)
    Get the Flash Player to see the wordTube Media Player.

    Rahan petkuttajien värikäs historia.
    Miten konnat oikein toimivat ja kuinka hyväuskoiset menevät lankaan. Aina ja aina vaan.

    Miten rahaa on huijattu ja miten sitä edelleen huijataan? Entä ketkä ovat ovat joutuneet petkuttajien uhreiksi? Toistaako historia tälläkin “alalla” itseään?

    Häikäilemättömät rahan saalistajat ovat historian saatossa vohkineet tuhansia miljoonia herkkäuskoisilta ihmisiltä, joille on lupailtu nopeaa rikastumista. Haamuvaltion 1820-luvun alussa kehitellyt kenraali MacGregor huijasi tuhansia ihmisiä Lontoossa ja Pariisissa myymällä heille maata Poyaisin tasavallasta, jota ei ollut olemassakaan. Huippuhuijari Victor Lustig taas myi Eiffel-tornin romurautana hyväuskoiselle liikemiehelle, eikä siinä kaikki: hän onnistui vedättämään myös itse Al Caponea! Lähihistorian viekkain huijari Bernard Madoffi taas huijasi kymmeniä miljardeja dollareita upporikkailta juutalaisilta uskonveljiltään, Hollywoodin filmitähdiltä sekä syöpä- ym. sairaiden hyväntekeväisyysrahastoilta.

    Tämän perusteellisen teoksen uskomattomiin huijarimuotokuviin sisältyy myös Suomen suurimman pankkihuijauksen tehneen Nils Idmanin tarina. Kerronnan aikajänne ulottuu tähän päivään asti, sillä Suomessa poliisi tutkii parhaillaan WinCapitan tekemäksi epäiltyä pyramidihuijausta, jossa tuhansien suomalaisten pelätään menettäneen miljoonia euroja.

    Miten miljoonia huijataan kertoo poikkeuksellisen vetävästi rahaa huijanniden historiasta, kuvaa huijareita ja veijareita ja heidän taustojaan ja sitä, miten petkuttajat ovat päässeet käsiksi ihmisten omaisuuksiin. Se kysyy, keitä huijataan ja minne rahat häviävät ja ovatko huijarit milloinkaan katuneet tekojaan.


    Lisätty: 9.10.09
     
    1

    Jumalan pikkusormi – Risto Isomäki

    (5 ääntä)
    Get the Flash Player to see the wordTube Media Player.

    Lauri Nurmi vaihtaa Afrikkaan. Litium 6 -romaanista tuttu kylmäpää lähetetään turvaamaan uudenlaista energiahanketta, joka kuumentaa ympäristöä ja kilpailijoita.

    Egyptin Saharassa mahtava aurinkotuulivoimalaa kurkottaa kohti taivasta. Sen ominaisuudet jättävät varjoonsa kaiken energiantuotannon alaalla aiemmin kehitellyn. Bonuksena se pystyy torjumaan aavikoitumista ja tarjoamaan ratkaisun ilmaston lämpenemiseen. Voimalatyömaa on tuonut Saharaan saksalaisen rahoittajan kokoaman kansainvälisen asiantuntija- ja työntekijäjoukon, jota ympäristö ei katso hyvällä silmällä.

    Ydinvoimaloita rakentavat suuryhtiöt eivät aio jäädä soittamaan toista viulua ja seuraamaan vierestä uuden aikakauden voimalan valmistumista, eivät liioin öljystä elantonsa saava paikallinen väestö.

    Rahoittaja aistii jännityksen ja hankkii voimalaa suojaamaan parhaan mahdollisen miehen ja kokemuksen, Lauri Nurmen. Taistelukumppaninsa Katharine Henshaw’n kanssa Nurmi törmää Egypissä monikasvoiseen outoon kulttuuriin ja pysähtynyttä uhkaa viestivään Saharan autiomaahan –lähemmin ja toisin kuin olisi ikinä osannut aavistaa.

    Jumalan pikkusormessa Risto Isomäki kehittelee edelleen fiktion keinoin energiaskenaarioitaan, polttopisteessä nyt aurinkoenergia. Hän punoo taitavasti tiedetoimmittajana hallitsemansa faktat kirjailijaminänsä kehittämään vauhtiin ja vaaratilanteisiin. Tällä kertaa Lauri Nurmi tarvitsee myrskyn silmässä paitsi pitkää kokemustaan myös tietoa Afrikan historiasta, kulttuuurista ja sen uskontojen väkivaltaisista kohtaamisista, kun hän yrittää löytää rauhanomaisen ratkaisun uhkaavaan konfliktiin.


    Lisätty: 3.10.09
     
    0

    Vaitelias perillinen – Kaari Utrio

    (4 ääntä)
    Get the Flash Player to see the wordTube Media Player.

    Rahat, perinnöt ja säätyrajat määräävät ihmisten elämää, mutta rohkea sydän ei esteitä pelkää.

    Rautialan ruukinkartanon ylhäinen väki odottaa epäillen lasiruukin yllätysperijää. Kapteeni Robert Bravert on palvellut vuosikaudet Venäjän armeijassa. Paroniperhe muistaa pojan harjastukkaisena tuppisuuna.

    Miten typerys osaa selvittää seuraelämän pyörteet ja ruukin horjuvat talousasiat? Ainakin kapteenille on hankittava vanhaan sukuun sopiva vaimo. Mutta kapteenin eno, todellinen valtioneuvos ja helsinkiläisen eleganssin mestari Axel Hallenburg tyrkyttääkin paikalle mitätöntä pappilan mamsellia.

    Eikä yksi epätoivottu perillinen riitä. Naapuriin Hammarlundin ikivanhaan kivilinnaan ilmaantuu toinen perijä perheineen. Kukaan ei ole kuullut pikku Fredrikistä, saati hänen äidistään Claudia Bravertista. Mutta hankaluuksia on varmasti tiedossa, sillä leskiparonitar ja hänen filosofi-isänsä eivät anna periksi.

    Kaari Utrion uusi epookkikomedia sijoittuu 1830-luvun Lounais-Suomen ruukkien, kartanoiden ja pappiloiden maailmaan.


    Lisätty: 3.09.09
     
    7

    Hurmio – Anna Kortelainen

    (12 ääntä)
    Get the Flash Player to see the wordTube Media Player.

    Anna Kortelainen on kirjoittanut syksyn nautittavimman teoksen, joka takaa jokaiselle hullaantumisesta kiinnostuneelle hurmaavan lukukokemuksen.

    Nuori sotilas Henri Beyle, paremmin tunnettu kirjailija Stendhalina, sai merkillisen kohtauksen Firenzessä syyskuussa 1811. Sairaus on nimetty Stendhalin syndroomaksi, mutta mistä tuossa oireyhtymässä on kyse? Anna Kortelainen juoksuttaa satiirisen humoristisessa kirjassaan eteemme monenlaisia potilaita eri aikakausien kirjailijoista aina niihin 2000-luvun ihmisiin, jotka ovat sairastuneet hurmioon.

    Huipputason hoitotiimi on koottu saman pöydän ääreen ratkomaan merkillistä sairautta. Luonnollisesti jokainen eri vuosisatojen asiantuntijoista pitää omaa diagnoosiaan oikeana. Ja ennen kuin potilas on jälleen terve ja pidättyväinen järkiolento, ehdimme puistella päätämme hurmioitumisen sisarsairauksille: rakastumiselle ensisilmäyksellä, musiikin aiheuttamille kiihtymystiloille ja muille hillittömän intohimon seurauksille.

    ”On lukijan vastuulla, kykeneekö hän jatkossa pysäyttämään epidemian ennen kuin se tarttuu häneen tai hänen lähipiiriinsä.” Lääkintöhallituksen mietintö

    ”Nousin museosalin tuolille seisomaan ja huojumaan ja vartijat tykkäsivät huonoa. Vaimoakin hävetti.” Fjodor Dostojevski

    ”Se oli tuskallista ja nautinnollista yhtä aikaa – en tiedä, uskaltaako sitä suositella ihan kaikille.” Teresa Avilalainen


    Lisätty: 19.08.09
     
    0

    Mistä on mustat tytöt tehty? – Jari Järvelä

    (10 ääntä)
    Get the Flash Player to see the wordTube Media Player.

    Jari Järvelä on kirjoittanut jälleen omintakeisen ja intensiivisen kertomuksen, josta piirtyy esiin nuoren naisen koskettava selviytymistarina.

    Katariina Hämäläinen, joka paremmin tunnetaan nimellä Rööri Hämähäkki, on ollut musta lähes syntyjään. Hän on nuohoojan tytär ja nuoresta iästään huolimatta jo pitkän linjan nuohooja itsekin, sillä Rööri on poikkeuksellisen notkea, jopa niin taipuisa, että kertoo tarinaansa, 18-vuotisen elämäntaipaleensa huippuhetkiä, Clashin poikien tapaamista, karseaa rikosjuttua ja Oskun tapaamista, leivinuunista käsin. Sinne ei joka tyttö mahtuisi, mutta ei hän sinne ole ihan vapaaehtoisesti laskostunut. Ei, sinne hänet on tuupannut Herra Murhaaja, joka tappoi äidin ja pian myös hänet.

    Mistä on mustat tytöt tehty? on intensiivinen mustan huumorin, noen ja peltikattohorisontin valtaama kertomus nuohoojayhteisöstä Helsingissä 1960-1980-luvuilla. Sen keskiössä ja kertojana on nuori tyttö, joka on kasvanut isänsä ja useiden äitien sekä nokea kammoavan sisaren erikoisessa symbioosissa. Röörin elämä näyttäytyy Helsingin kattojen ja ullakoiden kautta, niissä tapahtuvat hänen elämänsä mullistavimmat käänteet, niillä hän saa myös alkunsa.


    Lisätty: 12.08.09
     
    0

    Henkivartija – Leena Lehtolainen

    (11 ääntä)
    Get the Flash Player to see the wordTube Media Player.

    Henkivartija on Leena Lehtolaisen uudenlainen rikosromaani, kansainvälisen trillerin piirteitä ammentava tiheä jännityskertomus, jossa kukkii myös ironia ja huumori.

    Suomalainen liikenainen Anita Nuutinen surmataan Moskovassa hämärissä olosuhteissa. Hänen henkivartijansa Hilja Ilveskero on edellisenä päivänä pikaistuksissaan irtisanoutunut Anitan palveluksesta. Poliisi on kiinnostunut Hiljan liikkeistä Moskovassa, sillä työnantajan jättäminen suojatta juuri ennen surmaa näyttää varsin epäilyttävältä.

    Vastaajaan jätetty uhkausviesti sekä edesmenneen Anitan hätääntynyt avunpyyntö saavat Hiljan pelkäämään oman henkensä puolesta. Suomeen palattuaan Hilja päättää joksikin aikaa vetäytyä maan alle. Mutta poliisille on vastattava jo toimiluvan säilymisen takia.

    New Yorkissa henkivartijakoulutuksen saanut Hilja epäilee Anitan surmasta tämän entistä yhteistyökumppania Valentin Paskevichia, yhtä Moskovan kiinteistökuninkaista, jota Anita on vedättänyt taitavasti. Hilja huomaa Paskevichin torpedon seuraavan itseään, mutta kuka arvoituksellinen David Stahl todella on?

    Hilja palkataan kansanedustajan turvahenkilöksi, eikä hänellä ole varaa tehdä toista virhettä. Uuden toimeksiannon myötä alkaa rikosvyyhdin kansainvälinen mittakaava paljastua. Tiukan paikan tullen Hilja näyttää että hänessä on enemmän petoa kuin pelkkä sukunimi…

    Henkivartija – Leena Lehtolainen (with English text)

    -

    Get the Flash Player to see the wordTube Media Player.

    Lisätty: 6.08.09
     
    2

    Kriittinen tiheys – Taavi Soininvaara

    (9 ääntä)
    Get the Flash Player to see the wordTube Media Player.

    Taavi Soininvaara on suomalaisen thrillerin ehdotonta kärkeä. Kriittinen tiheys, hänen uuden, neliosaisen romaanisarjansa avausteos, käsittelee kansainvälistä asekauppaa ja korruptiota hätkähdyttävän ajankohtaisesti.

    YK:n Kenian päämajaan tehdään tuhoisa ohjusisku, jota seuraa uhkavaatimus: YK:n, Valuuttarahaston ja Maailmanpankin on annettava anteeksi maailman 50 köyhimmän valtion velat tai kahden viikon kuluttua seuraa uusi isku. Kun ohjuksen jäännöksistä löytyy suomalaisen Globeguide-ohjausjärjestelmän osia, YK:n työntekijä Leo Kara lähetetään Suomeen tutkimaan asiaa sillä välin kun länsimaiden tiedustelupalvelut työskentelevät kuumeisesti terroristien paikallistamiseksi.

    Leo Kara ajautuu keskelle Globeguiden valmistajan, aseteollisuusyritys Fennican lahjusskandaalia. Omapäinen ja hurjaluontoinen mies hämmentää kuvioita ja kerää vihamiehiä kaikkialla missä liikkuu, tällä kertaa listan kärkeen kiilaa KRP:n pääosaston päällikkö Jukka Ukkola. Apua Kara saa yllättäen tyttärensä menetyksen kanssa taistelevalta juristilta Kati Soisalolta ja tämän hakkeri-poikaystävältä Jonnyltä.

    Venäläisyhtiö Sibirtek ja suomalaisten vallanpitäjien yhteydet KGB:hen ja sen perillisiin kytkeytyvät useisiin maailmalla tehtyihin huippusalaisiin asekauppoihin, vahinko vain, että joku raivaa todistajat tieltä sitä mukaa kun Kara kaivaa heitä esiin. Ja kaiken aikaa kello tikittää, seuraava ohjusisku lähestyy…


    Lisätty: 29.07.09