Kustannusosakeyhtiö Otava


    Suomalainen suurkustantaja jolla on yli sadan vuoden perinteet.
    Kustannusosakeyhtiö Otava on toiminut suomenkielisen kirjallisuuden yleiskustantajana vuodesta 1890 alkaen. Kustannustoiminnan pääalueet ovat yleinen kirjallisuus ja oppimateriaalit. Otava oli pörssiyhtiö vuodesta 1945 vuoteen 1991, jolloin yhtiö yksityistettiin. Yleinen Kirjallisuus -yksikön kustannusohjelmaan kuuluvat kotimainen ja suomennettu kaunokirjallisuus, tietokirjat sekä lasten- ja nuortenkirjat. Kustannusyksikkö julkaisee vuosittain noin 400 kirjauutuutta.

     
    2

    Seitsemäntoista – Juha Itkonen

    (4 ääntä)
    Get the Flash Player to see the wordTube Media Player.

    Elämänmakuinen, valloittavan monikerroksinen romaani nuoruudesta, unelmista ja kirjoittamisen seurauksista.

    90-luvun alku Hämeenlinnassa. Nuori poika on kesätöissä tavaratalossa. Illat hän viettää kavereineen Linnan rannassa, kuuntelee Doorsia ja unelmoi loistavasta tulevaisuudesta. Töissä poika tutustuu yhdeksän vuotta vanhempaan Veskuun. Veskulla on rahaa, hänen seurassaan pääsee ravintoloihin. Vesku alkaa suunnitella jopa yhteistä ulkomaanmatkaa. Mitä mies oikein haluaa?

    Parikymmentä vuotta myöhemmin poika on päässyt Helsinkiin, hänestä on tullut kirjailija. Samaan aikaan Hämeenlinnassa viisikymppinen yksinhuoltaja Päivi on edelleen töissä tavaratalossa. Päivi murehtii, mitä tekisi tietokoneen ääreen jämähtäneen seitsemäntoistavuotiaan Santtu-poikansa kanssa.

    Kirjoittajakurssilla Päivi käy läpi hurjia elämänvaiheitaan. Hän muistaa kirjailijapojan nuorena kesätyöläisenä. Poika on kirjoittanut Veskusta, mutta Päivin mielestä hän valehtelee törkeästi. Kenen muistot ovat totta, kenellä on oikeus kertoa? Ja mitä tapahtuu, kun ihmisistä tulee henkilöitä ja elämästä raakamateriaalia?


    Lisätty: 19.08.10
     
    0

    Muita hyviä ominaisuuksia – Petri Tamminen

    (2 ääntä)
    Get the Flash Player to see the wordTube Media Player.

    Kun kirjailija kainostelematta paljastaa häpeäpilkkunsa, syntyy tragikoomisia ja tosia tarinoita

    Etenkin miehenä olemisen kanssa kirjailija Tamminen on jatkuvassa piinassa. Toisin kuin sukulaisenot ja kylän miehet, jotka osaavat suvereenisti olla miehiä pitämättä siitä porua.

    Kun Tamminen saa jalkapallokentällä täydellisen syötön ja varman maalipaikan, hän potkaisee hädissään pallon väärään suuntaan. Vaikka parhaatkin jalkapalloilijat – nuo miehekkyyden perikuvat – epäonnistuvat maalipaikoissaan jatkuvasti, hutaisematta jäänyt maali määrää kirjailijan mielentilan päiväkausiksi.

    Maailman kaatuessa päälle vaatimuksineen Tamminen hakee piilonsa kirjallisuudesta, kirjoittamisesta ja lukemisesta. On huojentavaa kun voi lukea ja kirjoittaa kun joku toinen menee ja tekee. Kuvatessaan ujoutta ja häpeää Petri Tamminen asettaa itsensä esimerkkihenkilöksi ja joutuu kauhukseen muun muassa kirjoittamaan idolinsa Veijo Meren kirjoituskoneella.


    Lisätty: 2.08.10
     
    0

    Pakonopeus – Taavi Soininvaara

    (2 ääntä)
    Get the Flash Player to see the wordTube Media Player.

    Ihmiskauppa on täällä. Balkanin reitin rekkalastit eivät aja Suomen läpi – ne pysähtyvät tänne.

    YK:n huume- ja rikostoimiston erikoisavustaja Leo Kara tekee kaikkensa päästäkseen ohjusiskun takana olleen Mundus Novuksen jäljille. Samaan aikaan juristi Kati Soisalo yrittää selvittää vuonna 1997 Dubrovnikissa siepatun tyttärensä kohtaloa. Belgradissa tehty silminnäkijähavainto herättää Soisalon toivon: Voisiko Vilma olla elossa?

    Mitä pidemmälle Kara ja Soisalo ovat valmiit menemään, sitä selvemmäksi käy, miten vaarallinen Mundus Novus on. Vaikutusvaltaisen salajärjestön lonkerot ulottuvat paitsi laittomaan aseteknologiaan myös kansainväliseen ihmiskauppaan, jonka raadollisuuden Kara ja Soisalo joutuvat kohtaamaan silmästä silmään.

    ”Marat Krylov kantoi huumekassit toimiston ovelle ja palasi halliin, jossa nuoret seisoivat rivissä seinänvierustalla. Luotaantyöntävä näky, surkeannäköistä kauppatavaraa, mutta suihku ja pari hyvää ateriaa tekisivät ihmeitä ainakin niille, jotka eivät olleet syntyjään rumia. Oli ruletin aika.”


    Lisätty: 26.07.10
     
    0

    Parvekejumalat – Anja Snellman

    (4 ääntä)
    Get the Flash Player to see the wordTube Media Player.

    Länsimaisesta elämänmenosta haaveilevan somalitytön ja islamista turvaa etsivän suomalaisnaisen tarina.

    Somaliperheen tytär Anis asuu Muukalaistalossa ja unelmoi asioista, jotka kantasuomalaisille teinitytöille ovat itsestään selviä. Hän haluaisi hengailla kaupungilla, surffata netissä, käydä leffoissa ja bileissä, mutta isällä on muita suunnitelmia. Niihin eivät kuulu huulipuna, korvakorut ja farkut, joihin Anis pukeutuu salaa isän ja veljien haukkapartiolta. Ainakaan niihin eivät kuulu pojat, etenkään eräs Luka, joka haluaa pelastaa Kuolleenmeren, ja jonka Anis tapaa Al Goren ilmastoluennolla.

    Samaan aikaan taiteilijaäidin tytär Zahra, entiseltä nimeltään Alla Pohjola, pukee ylleen niqabin, jolla peittää vartalonsa kuvat ja arvet, jotka muistuttavat entisestä elämästä. Zahra on päättänyt palata kotiin, kääntyä islamilaiseksi. Huivinsa alla hän on uusi, puhdas ja tahraton. Hän löytää muitakin kotiinpalaajia, perustaa Halajan-ryhmän ja järjestää islamilaisuuteen tutustuttavan tapahtuman. Kun Aniksen ja Zahran tiet risteävät, kummankin elämä muuttuu lopullisesti.

    Parvekejumalat on Anja Snellmanin (s. 1954) 19. romaani, joka runollisella ja provosoivalla kielellään houkuttaa ja hämmentää lukijoitaan. Snellman ei pelkää sohaista patriarkalismin pyhimpään puolustaessaan naisten ja tyttöjen oikeutta määrätä omasta seksuaalisuudestaan.


    Lisätty: 6.06.10
     
    0

    Paine – Eppu Nuotio

    (2 ääntä)
    Get the Flash Player to see the wordTube Media Player.

    Miten paeta piinaavasta parisuhteesta, kun kumpikaan ei suostu lähtemään?

    ”Pasi, minä rukoilen sinua. Älä kiusaa minua enää. Lähde pois. Jätä minut rauhaan.” Iris kiinnittää lapun eteisen peiliin. Hän on yö yöltä uupuneempi, hän ei jaksaisi enää kauan. Pasin mielestä vika on kokonaan Iriksen, Iris on pilannut kodin ilmapiirin. Naapuriin muuttava Piin veli Joel tutustuu sekä Iirikseen että Pasiin ja huomaa joutuneensa keskellä kummallista eronäytelmää. Miksi Iris pelkää Pasia, joka on kaikkien mielestä kunnon mies?

    Ensimmäistä yhteistä kesälomaansa viettävät Pii ja Juha Heino yrittävät selvittää Piin tansanialaisen isän kuolemaa. Piitä tuskastuttaa asioiden hidas eteneminen, ja kun lopulta Zersenay Kipropista paljastuu jotakin, on se aivan muuta kuin Pii olisi ikinä voinut kuvitella.

    Eppu Nuotion suosittuja Pii Marin -trillereitä on verrattu Leena Lehtolaisen ja Liza Marklundin tuotantoon. Kriitikoiden suitsuttamassa sarjassa ovat ilmestyneet romaanit Musta, Maksu, Kosto ja Varjo.

    Paine ilmestyy heti tuoreeltaan myös kirjailijan itsensä lukemana äänikirjana.


    Lisätty: 1.03.10
     
    0

    Katoamispiste – Joel Haahtela

    (3 ääntä)
    Get the Flash Player to see the wordTube Media Player.

    Monikerroksinen romaani miehestä, jonka etsintöjen kohteeksi nousee kirjailija Raija Siekkinen

    Sattuman kaupalla mieslääkäri törmää kadulla ranskalaiseen Magda Roux’hun, joka on tullut Suomeen etsimään kadonnutta miestään. Naisella on johtolanka: Raija Siekkisen kirjoittaman teoksen ranskalainen laitos. Mies muistaa lukeneensa Siekkistä, pitäneensä kirjasta, ja päättää auttaa.

    Seuraavana päivänä Magda katoaa hotellistaan varoittamatta.

    Jokin yhtälössä jää vaivaamaan miestä. Mitä hän lopulta tietää tapaamastaan naisesta, tämän etsimästä miehestä, Raija Siekkisestä? Hän haluaa tietää enemmän.

    “Odotin kunnes porraskäytävän valot sammuivat, hengitin hiljaa ja näin mielessäni kuinka ovi avautui, nyt Raija ilmestyi oviaukkoon, hänen kädessään oli matkalaukku. Hän oli lähdössä taas.”

    Katoamispiste on Joel Haahtelan (s. 1972) seitsemäs romaani. Faktaa ja fiktiota yhdistellen se puhaltaa henkiin Raija Siekkisen (1953–2004) maiseman – samalla se on kunnianosoitus hienolle novellistille, joka oli yksityisten maailmojen armoitettu kuvaa


    Lisätty: 22.02.10
     
    0

    Me olimme nuoria sotilaita -Tuntemattomat sotakuvat kertovat – Gustav Hägglund – John Lagerbohm – Matti Simula

    (4 ääntä)
    Get the Flash Player to see the wordTube Media Player.

    Ainutlaatuinen kuvateos esittelee sodan todellisuutta tavallisten rintamamiesten kameroiden läpi nähtynä.

    Tavallisten sotilaiden ottamat valokuvat kertovat sodan arjesta ennennäkemättömän koskettavasti. Näitä aiemmin julkaisemattomia kuvia ei otettu virallisen tiedotuksen tai propagandan tarpeisiin, joten ne välittävät sodan moninaiset kasvot virallisia TK-kuvia aidommin.

    Kuvat kertovat taisteluista, kaveruudesta, vapaa-ajanvietosta, vallatuista alueista, rakkaudesta, vihollisesta, kärsimyksestä ja kuolemasta. Samalla piirtyy kokonaisvaltainen kuva Suomen viime sodista tavallisen rintamamiehen silmin ja siitä, millaisia näkyjä sotilaat ikuistivat talvi- ja jatkosodan rintamilla.

    John Lagerbohmin ja Matti Simulan tekstit kuvaavat elämyksellisesti nuorten sotilaiden tuntoja. Gustav Hägglund on laatinut kirjaan johdannon.


    Lisätty: 22.09.09
     
    0

    Maaninkavaara – Miika Nousiainen

    (4 ääntä)

    Get the Flash Player to see the wordTube Media Player.

    Tässä romaanissa ei hölkätä, vaan painetaan täysillä

    ”Annat vain kaiken. T. Isä.”

    Viisikymppinen Martti palvoo sokeasti suomalaisen kestävyysjuoksun vanhoja sankareita ja haluaa palauttaa suomalaisten maineen juoksuradoilla. Martin pojasta piti tulla seuraava sankari, mutta poika katoaa kisamatkalla Ruotsiin. Shokista selvittyään Martti kääntää katseensa perheen teini-ikäiseen tyttäreen Heidiin.

    Alkaa tiivis juoksuvalmennus, joka muuttaa Heidin elämän täysin. Britney Spears -juliste vaihtuu luonnollista kokoa olevaan Kaarlo Maaninka -muotokuvaan ja kaveripiiri painoliiveissä tehtyihin juoksulenkkeihin. Eikä lopettaa voi.

    Miten käy perheelle yhä absurdimpia sävyjä saavan valmennusohjelman pyörteissä? Meneekö Martti pakkomielteessään liian pitkälle – jopa maitohapoille?

    Miika Nousiainen (s. 1973) on vapaa kirjoittaja, jonka esikoisromaani Vadelmavenepakolainen (2007) hurmasi lukijat. ”Teos osoittautuu läpikotaisin humoristiseksi. Eikä kyseessä ole pitkitetty puujalkavitsi vaan älykäs satiiri”, kirjoitti Helsingin Sanomat. Kirjan oikeudet on myyty Ruotsiin ja siitä on tekeillä elokuva.

    Vadelmavenepakolainen kertoo suomalaisesta Mikko Virtasesta, joka halusi tulla ruotsalaiseksi. Maaninkavaarassa Miika Nousianen on ottanut hillittömän mielikuvitukselliseen käsittelyyn toisen suomalaisuutta määrittelevän pakkomielteen: urheilun.


    Lisätty: 22.09.09