Hämeen-Anttila Virpi


Virpi Hämeen-Anttila (s. 15.10.1958 Espoossa) valmistui Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi vuonna 1996. Hän tekee väitöskirjaa vanhan intialaisen kertomakirjallisuuden teoriasta. Hämeen-Anttila on toiminut opettajana Helsingin yliopistossa vuodesta 1987 opetusaloinaan sanskritin kieli sekä Intian kirjallisuus, historia, filosofia ja kulttuurihistoria.
Virpi Hämeen-Anttila on julkaissut romaaneja, tietoteoksia, useita tieteellisiä artikkeleita, kirjallisuusesseitä sekä muutaman novellin nimimerkillä. Hänen esikoisromaaninsa, yliopistomaailmaan sijoittuva rakkauskertomus, Suden vuosi ilmestyi vuonna 2003. Kirjaan pohjautuvan samannimisen elokuvan ensi-ilta oli helmikuussa 2007. Tyttärensä Maria Hämeen-Anttilan kanssa hän on kirjoittanut kolme nuortenromaania.
Hämeen-Anttilan suomennostyö on laaja. Hän on suomentanut teoksia eri intialaisista kielistä mm. sanskritista, pâlinkielestä, bengalista ja hindistä sekä ranskasta ja englannista.
Hämeen-Anttila on myös kuvittanut kirjoja, piirtänyt karttoja ja arkeologisia kuvia sekä tehnyt kuvituksia lehtiin.
Hämeen-Anttila toimii European Association for South Asian Studies
-yhdistyksessä ja on Organizing Committee of the 12th World Sanskrit Conferencen kirjallisuuden jaoston puheenjohtaja.
Virpi Hämeen-Anttila sai puolisonsa Jaakko Hämeen-Anttilan kanssa vuoden 2002 Eino Leinon palkinnon käännöstyöstä ja monikulttuurisen kirjallisuuskuvan edistämisestä. Tieteentekijöiden liitto palkitsi Virpi Hämeen-Anttilan nimeämällä hänet Vuoden tieteentekijäksi 2004.
Virpi Hämeen-Anttila asuu puolisonsa ja kahden tyttärensä kanssa Vantaalla. Hänen harrastuksiinsa kuuluvat kirjallisuus, musiikki, kuvataiteet, kielet, filosofia, luonto ja maantiepyöräily.

-

Railo – Virpi Hämeen-Anttila

Get the Flash Player to see the wordTube Media Player.

Vaimon täytyy ottaa omakseen miehen unelma – edessä on railo, halkeama parisuhteessa.

Teppo Korpelainen on kolmikymppisenä jäänyt työttömäksi IT-fi rmasta. Yllättäen hän saa kuulla saaneensa perinnöksi isältä talon ja suuren maa- ja metsäalueen Pohjois-Karjalasta. Tepa päättää jättää kaiken ja lähteä perustamaan matkailualan yritystä perintömaille. Vaimo Inka ei ole päätöksestä yhtä innoissaan.

Muuton jälkeen Inka ja perheen tytär Kukka näkevät Tepaa yhä harvemmin. Mies järjestelee bisneksiä kaverinsa Jannen kanssa, eikä hänen tiivis yhteistyönsä Jannen tyttären Kian kanssa helpota Inkan oloa. Kitkaa aiheuttavat myös Tepan sisarukset, joita kohtaan Tepa hautoo leppymätöntä vihaa. Tepan kiellosta huolimatta Inka tutustuu heihin ja kuulee sukutarinan toisen puolen.

Mitä enemmän Inka saa tietää, sitä kauemmas hän ajautuu Tepasta. Tepa tahtoo kuitenkin pitää epätoivoisesti kiinni suunnitelmistaan ja siitä, mikä on hänen. Tilanne kärjistyy siihen pisteeseen, että Inka ja Kukka joutuvat vaaraan.


Lisätty: 2.09.11