Laaksonen Heli


    Heli Laaksonen (s. 1972 Turussa) on valmistunut filosofian maisteriksi Turun yliopistosta vuonna 2000. Hänet tunnetaan sekä runoilijana että valloittavana esiintyjänä. Heli Laaksonen asuu Laitilassa.

    Laaksosen nousu runoilijana koko Suomen suosikiksi on maassamme ainutlaatuinen ilmiö. Hänen vuonna 2000 ilmestyneestä esikoiskokoelmastaan Pulu uis muodostui nopeasti kansallinen klassikkoteos. Laaksosen toinen kokoelma Raparperi-syrän (2002) oli niin ikään menestys.

    Runokokoelma Sulavoi täytti kaikki kahden ensimmäisen kokoelman herättämät odotukset. Lounaismurteella kirjoitetut, arjen iloista ja suruista sekä ilkikurisesta ironiasta keitetyt runot liikuttelevat taitavasti lukijan tunteita. Kirja ilmestyi maaliskuussa 2006 ja sitä on myyty tähän mennessä noin 70.000 kappaletta.

    Heli Laaksonen palkittiin Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston Aurora-mitalilla vuonna 2006 lounaismurteiden tunnetuksi tekemisestä.

    Lukkosulaa ja lumpeenkukkia on Heli Laaksosen aluevaltaus näytelmäkirjailijana. Komedian ensi-ilta oli Tampereen Työväen Teatterissa 10.1.2008. Näytelmää esitettiin kevätkaudella 2008 vuoroviikoin Tampereen Työväen Teatterissa ja Tampereen Teatterissa.

    0

    Pursu – Heli Laaksonen

    Get the Flash Player to see the wordTube Media Player.

    Suosikkirunoilijan riemastuttavat tarinat näyttävät, miten paljon elämyksiä jokapäiväinen arki tarjoaa

    ”Olektee ikä esimerkiks nähny klasikaton pääl seisova pulu alhaalt päi: kui kauni ruusunpunase jalanpohja hänel o!”

    Lounaissuomen murteella kirjoittava sanamaija tarjoaa tuoreita näkökulmia arkeen ja osaa yllättää kerran toisensa jälkeen: ”Ole hyvä, sanos kaupan kassaki mul, ko anno rahast takasi. Ajatelkka, et kiäles on tommone ilmasu. Käsketä mont kertta päiväs olema hyvä.”

    Heli Laaksonen tunnetaan lounaismurteen osaajana. Kirjan hauskat ja viisaat jutut ovat ilmestyneet aiemmin pääasiassa Turun Sanomissa ja Kotiliedessä. Mukana on myös Kiakaus-seinäkalentereissa julkaistuja runoja.


    Lisätty: 29.08.09