Kirjailijat
Tässä osiossa on lisätietoa kirjailijoista, joiden kirjavideot löytyvät kirjavideo.fi -palvelusta
Enqvist Kari
Kari Enqvist syntyi Lahdessa 16. helmikuuta 1954. Opiskeltuaan Helsingin yliopistossa hän väitteli tohtoriksi hiukkasfysiikasta keväällä 1983. Tällä hetkellä hän on kosmologian professori Helsingin yliopistossa. Hänen kansainvälinen tutkimusyhteistyönsä on laajaa, ja hänen artikkeleihinsa on viitattu lukuisissa tutkimuksissa. Kari Enqvist toimi tutkijana CERNissä 1984-86, Wisconsinissa Madisonin yliopistossa 1986-87 ja Kööpenhaminassa apulaisprofessorina 1990-94. Skeptikkoyhdistyksen Skepsiksen varapuheenjohtajana Enqvist oli vuosina 1996-98, tähtitieteellisen seuran URSAn hallituksen jäsen vuosina 1999-2000, Euroopan avaruusjärjestön ESAn Fundamental Physics Advisory Boardin jäsen 2001-2003. Hän on Suomen Tiedeakatemian ja Suomalaisen Tiedeseuran jäsen. Palkinnot: Valtion tiedonjulkistamispalkinto 1995 Lauri Jäntti -säätiön palkinto 1997 Tieto-Finlandia-ehdokkuudet 1995, 1997 Magnus Ehrnrooth -säätiön palkinto 1997 Tieto-Finlandia 1999 Valtion tiedonjulkistamispalkinto 2004 WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinto 2004
Forsgren Carita
Carita Forsgren (s. 17.12.1968 Tampereella) on kirjoittaja, kuvittaja, kouluttaja, yrittäjä ja graafinen suunnittelija. Forsgren on opiskellut kahden vuoden ajan arkkitehtuuria Tampereen teknillisessä korkeakoulussa ja graafista suunnittelua sekä elokuvausta Essenin yliopistossa Saksassa. Vuonna 1993─94 hän oli vaihto-opiskelijana Taideteollisessa korkeakoulussa. Hän valmistui 1994 nimikkeellä Kommunikations-Designer (MA) ja palasi Suomeen. Vuosina 1995─99 hän työskenteli päätoimisena multimedian tuntiopettajana Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitoksessa. Vuonna 1999 hän perusti toiminimen KAA Productions. Nykyisin hän tekee tilaustöinä mm. televisiografiikkaa ja formaattiesitteitä sekä oppimateriaaleja ja käy opettamassa TAMK:in Taiteen ja viestinnän osastolla animaatiota, käsikirjoittamista ja kuvankäsittelyä. Carita Forsgren asuu perheineen Tampereella. Hänellä on kolme lasta; vuonna 2001 syntyneet kaksospojat ja nuorimmainen vuonna 2003 syntynyt poika. Forsgrenin novelleja on julkaistu mm. Portti-lehdessä.
Haahtela Joel
Joel Haahtela on syntynyt 10.9.1972 Helsingissä. Haahtela on valmistunut lääkäriksi Tampereen yliopistosta 1998. Hän asuu perheineen Kirkkonummella. Joel Haahtelan esikoisromaani Kaksi kertaa kadonnut ilmestyi keväällä 1999. Haahtela on palkittu Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinnolla 2002 romaanistaan Tule risteykseen seitsemältä. Hän on saanut myös Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinnon vuonna 2001. Romaani Elena oli Finlandia-palkintoehdokas vuonna 2003. Haahtelan romaanit Perhoskerääjä ja Elena ovat ilmestyneet saksaksi.
Hägglund Gustav
Teokset: Hägglund, Gustav & Särkiö, Hannu: Mitä tapahtuu, jos... Kirjayhtymä, 1975 Hägglund, Gustav: Suomen puolustus. Toimittanut Ulla Appelsin. Helsinki: Ajatus, 2001. Hägglund, Gustav: Euroopan puolustus. Toimittanut Petri Nevalainen. Ajatus, 2004. Hägglund, Gustav: Leijona ja kyyhky. Otava, 2006. Hägglund, Gustav & Lagerbohm, John & Simula, Matti: Me olimme nuoria sotilaita – Tuntemattomat sotakuvat kertovat. Otava, 2009.
Heinimäki Jaakko
Jaakko Heinimäki (s. 8.8.1965 Porissa) on koulutukseltaan teologi ja luterilainen pappi. Papin työtä hän on tehnyt Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa. Hän työskenteli myös tiedottajana Kirkkopalveluissa sekä Kirkko ja kaupunki -lehden toimittajana ennen kuin vuonna 2001 ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Heinimäki tunnetaan sanavalmiina kirjoittajana, joka esseekokoelmissaan käsittelee uskoon liittyviä teemoja oivaltavasti ja epäsovinnaisesti. Heinimäen esseekokoelmien aiheena ovat olleet pyhimykset, kuolemansynnit sekä uskonnon ja huumorin suhde. Heinimäki on kirjoittanut myös mm. oppikirjoja, humoristisia kirjoja ja kolme elokuvakäsikirjoitusta. Heinimäki toimi Eino Leino -seuran puheenjohtajana vuosina 2003-2008. Lahden kansainvälisen kirjailijakokouksen hallituksen varapuheenjohtajana hän on toiminut vuodesta 2003 alkaen. Heinimäki sai teoksestaan Outo hartauskirja Vuoden kristillinen kirja -palkinnon vuonna 1997. Seitsemän syntiä -teos oli Tieto-Finlandia -ehdokkaana vuonna 1999. Heinimäki sai teoksesta Koskenkorva-palkinnon.
Hilvo Sami
Sami Hilvo (s. 1967) on kotonaan niin Helsingissä kuin Tokiossakin. Nykyisin hän ansaitsee elantonsa kääntämisen, tulkkaamisen ja kansainvälisen kaupan parissa, mutta työhistoriasta löytyy erikoisempiakin aloja, kuten baarimestarin, diplomaatin, taidemallin, tanssijan, tiedottajan ja tuottajan toimia. Sotilasarvoltaan hän on korpraali. Tätä nykyä hän asuu Helsingissä brasilialaisen puolisonsa kanssa.
Isomäki Risto
Risto Isomäki (s.1961) on paitsi kirjailija myös tunnettu tiedetoimittaja ja ympäristöaktivisti, joka on työskennellyt monissa kansainvälisissä projekteissa niin Afrikassa kuin Intiassakin. Hän on julkaissut useita ympäristöä, kehitysyhteistyötä ja kolmatta maailmaa käsitteleviä tietoteoksia. Näistä laajalevikkisin on jo vuonna 1985 ilmestynyt Kuluta harkiten - tietoisen kuluttajan opas. Myös Isomäen kaunokirjallisia teoksia voi luonnehtia jollain tasolla sekä tiede- että tieteiskirjallisuudeksi. Niissä yhdistyvät vankkaan tieteelliseen asiantuntemukseen ja tutkimukseen perustuvat faktat science fictionille tyypillisiin mielikuvituksellisiin tulevaisuusvisioihin. Isomäki herättelee lukijoitaan tiedostamaan ihmisen ympäristöä muuttavan ja tuhoavan toiminnan seurauksia mm. paljon kiitosta saaneissa romaaneissaan Herääminen ja Sarasvatin hiekkaa, joka oli yksi vuoden 2005 Finlandia-palkintoehdokkaista. Lisäksi kirjasto- ja kirjakauppaväki palkitsi tämän romaanin kirjavuoden kiinnostavimpana teoksena Kiitos kirjasta -mitalilla 2006. Isomäki on aina onnistunut “paketoimaan” sanottavansa muotoon, joka tavoittaa ja jonka toivotaan tavoittavan yhä enemmän lukijoita: “Teoksessa puhutaan tärkeistä asioista. Jopa niin tärkeistä, että se pitäisi määrätä pakolliseksi lukemiseksi kaikille maailman parlamentaarikoille ja suuryritysten hallitusten jäsenille. --- Romaanin painoarvoa lisää se, että Isomäki käyttää tarinan pohjana pääosin oikeita tutkimustuloksia. Mielikuvitus nivoo niistä väkevän vision. --- Sarasvatin hiekkaa nostaa tukan pystyyn pidemmäksi aikaa kuin keskiverto jännitysromaani.” –Jarmo Pasanen, Länsi-Uusimaa 5.4.2006 Risto Isomäki on kautta vuosien ollut aktiivinen ympäristöasioissa muullakin tavalla. Hän on ollut tekemässä mm. elokuvakäsikirjoituksia, joista Iikka Vehkalahden kanssa tehty Our Common Future voitti Tampereen lyhytelokuvajuhlien "Suomi 75 vuotta" -juhlakilpailun videosarjan pääpalkinnon, Prahan kansainvälisten "Ekofilm"-festivaalien Grand Prix'n 1992 sekä Teheranin
Järvelä Jari
Jari Järvelä on syntynyt Helsingissä 21. marraskuuta 1966. Hän on kirjoittanut romaaneja, novellikokoelmia, esseitä, kuunnelmia ja näytelmiä. Hän asuu Kotkassa meren ja joen välissä, pitää sekä satamakaupungeista että juna-asemista. Tervanhaju tuo hänen mieleensä ensinnä ratapölkyt eikä puuveneet. Hänen mielikaupunkinsa ovat Napoli ja Marseille, niissä ei mikään toimi mutta kaikki järjestyy, ja jokainen uskoo syystä ihmeisiin. Hän harrastaa uintia, viinejä, myös valtateiden ulkopuolista historiaa, sitä joka löytyy vesakkoisilta pientareilta ja vintiltä vanhasta nestekidejääkaapista, sen sisältämistä ruosteensyömistä säilykepurkeista. Erityisen nitkahtanut Järvelä on punkmusiikkiin ja 1400-luvun renessanssitauluihin, hänen useimmat ystävänsä saavat molemmista nokkosihottumaa. Molemmissa on sitä vimmaista heittäytymistä, joka tekee taiteesta elämää suurempaa, tai ainakin herkempää. Järvelän Romeo ja Julia on Pohjoismaiden kirjallisuuspalkintoehdokkuden lisäksi ollut sekä Finlandia- että Runeberg-palkintoehdokkaana ilmestyessään v.2007. Jari Järvelä on aikaisemmin palkittu esikoisteoksestaan Bambi ja muita novelleja, Kalevi Jäntin palkinnolla romaanistaan Veden paino. Lentäjän poika valittiin Finlandia-palkintoehdokkaaksi 1999 ja Suomen historian 1900-luvun alkuvuosikymmeniä hahmottavan romaanitrilogian päätösosa Kansallismaisema Runeberg-ehdokkaaksi 2006. Järvelä on myös saanut Kaakkois-Suomen taidepalkinnon 2001 ja Kotkan kulttuuripalkinnon 1999.
Järvimäki Ilkka
LitM Ilkka Järvimäki on yli sata maratonia juossut toimittaja, valmentaja ja kirjailija.
Kortelainen Anna
Anna Kortelainen (s. 1968) on helsinkiläinen kirjailija, filosofian tohtori ja tutkija, joka tunnetaan naisten historiaan ja kuvataiteeseen liittyvistä teoksistaan. Läpimurtonsa hän teki vuonna 2002 teoksellaan Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina (Tammi). Virginien! jälkeen Anna Kortelainen on julkaissut mm. teoksen hysteriasta (Levoton nainen – hysterian kulttuurihistoriaa), tavarataloista (Päivä naisten paratiisissa) ja L. Onervan taidehistorioitsijan urasta (Naisen tie – L. Onervan kapina) sekä esseekokoelman Rakkautta sattumalta. Anna Kortelainen on myös kolumnisti sekä aika ajoin puhe-, radio- ja televisiotyöläinen.
Kyrö Tuomas
Tuomas Kyrö (s.1974) on sukupolvensa monipuolisimpia, aktiivisimpia ja kiitetyimpiä kirjailijoita. Hänen kuudes viides romaaninsa, urheilu- ja perheromaani 700 grammaa ilmestyi syksyllä 2009 ja se nousi sekä Suomen Urheilugaalan Vuoden urheilukulttuuriteko että Vuoden urheilukirja -ehdokkaaksi. Kyrön kuudes teos Mielensäpahoittaja ilmestyy keväällä 2010. Kyrö kertoo päättäneensä heti esikoisteoksen ilmestyttyä, että hän kirjoittaa kaiken minkä keksii ja kaiken mitä tilataan. Kyrö oli Eeva Joenpellon kirjailijakodin ensimmäinen stipendiaatti 2005-2009 ja asuu nykyisin perheineen Janakkalassa. "Romaanikirjailijana Kyröstä on kasvanut moderni tarinankertoja: kliseiden ja mielikuvien uudistaja, tyylittelijä, ironian asteiden ja sävyjen hallitsija, jonka ilmaisussa tapaa kirjallisuuden elinehdon, elävän kielen (…)." Romaanista Liitto vuonna 2005 myönnetyn Kalevi Jäntin palkinnon perusteluista. Kyrö on kirjailijan työn ohella myös laaja-alainen sarja- ja pilapiirtäjä."(…) jatkaa luontevasti suomalaisia pilapiirrosperinteitä, niitä kuitenkin omintakeisesti uudistaen."Parnasson ja Grafia ry:n pilapiirroskilpailun lautakunnan perusteluista. Tuomas Kyrö harrastaa kaikkia niitä asioita, joita inhosi kymmenen vuotta sitten: esimerkiksi maastohiihtoa ja omien kirjallisten periaatteiden rikkomista.
Laaksonen Heli
Heli Laaksonen (s. 1972 Turussa) on valmistunut filosofian maisteriksi Turun yliopistosta vuonna 2000. Hänet tunnetaan sekä runoilijana että valloittavana esiintyjänä. Heli Laaksonen asuu Laitilassa. Laaksosen nousu runoilijana koko Suomen suosikiksi on maassamme ainutlaatuinen ilmiö. Hänen vuonna 2000 ilmestyneestä esikoiskokoelmastaan Pulu uis muodostui nopeasti kansallinen klassikkoteos. Laaksosen toinen kokoelma Raparperi-syrän (2002) oli niin ikään menestys. Runokokoelma Sulavoi täytti kaikki kahden ensimmäisen kokoelman herättämät odotukset. Lounaismurteella kirjoitetut, arjen iloista ja suruista sekä ilkikurisesta ironiasta keitetyt runot liikuttelevat taitavasti lukijan tunteita. Kirja ilmestyi maaliskuussa 2006 ja sitä on myyty tähän mennessä noin 70.000 kappaletta. Heli Laaksonen palkittiin Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston Aurora-mitalilla vuonna 2006 lounaismurteiden tunnetuksi tekemisestä. Lukkosulaa ja lumpeenkukkia on Heli Laaksosen aluevaltaus näytelmäkirjailijana. Komedian ensi-ilta oli Tampereen Työväen Teatterissa 10.1.2008. Näytelmää esitettiin kevätkaudella 2008 vuoroviikoin Tampereen Työväen Teatterissa ja Tampereen Teatterissa.
Lagerbohm John
Teokset: Hägglund, Gustav & Lagerbohm, John & Simula, Matti: Me olimme nuoria sotilaita – Tuntemattomat sotakuvat kertovat. Otava, 2009.
Laurento Maarit
Maarit Laurento on Suomen ammattiastrologit ry:n puheenjohtaja. Hän on toiminut astrologina ja yrittäjänä vuodesta 1997. Laurento on opiskellut astrologiaa Englannissa, ja hän on tuttu vieras alan kansainvälisissä konferensseissa.
Lehtolainen Leena
Leena Lehtolainen on Vesannolla syntynyt kirjailija. Kirjailijantyönsä lisäksi hän on toiminut mm. kirjallisuuden tutkijana, kolumnistina ja kriitikkona. Leena Lehtolainen on suorittanut filosofian lisensiaatin tutkinnon vuonna 1995 tutkimalla dekkarilajille tyypillisiä piirteitä Eeva Tenhusen kolmessa salapoliisiromaanissa. Kirjailija asuu länsiuusimaalaisessa Degerbyssä. Lehtolainen julkaisi ensimmäisen romaaninsa jo 12-vuotiaana; nuorisoromaani Ja äkkiä onkin toukokuu ilmestyi vuonna 1976. Viisi vuotta myöhemmin ilmestyi nuorisobändistä kertova romaani Kitara on rakkauteni. Vuonna 1993 ilmestynyt Ensimmäinen murhani aloitti Lehtolaisen rikosromaanien sarjan, joka elämänmakuisen sankarittarensa Maria Kallion myötä on tuonut miesvetoiseen dekkarikirjallisuuteemme innolla vastaanotetun naisnäkökulman. Syksyllä 2010 ilmestyvä Maria Kallio -romaani Minne tytöt kadonneet on sarjan yhdestoista. Aiemmat Maria Kallio -rikosromaanit ovat saatavana taskukirjoina. Lehtolainen on kirjoittanut muitakin kuin rikosromaaneja, viimeisimpänä teoksen Luonas en ollutkaan (syksy 2007).
Marttinen Tittamari
Tittamari Marttinen on syntynyt Kajaanissa ja valmistunut filosofian kandidaatiksi vuonna 1991 Helsingin yliopistosta (pääaine yleinen kirjallisuustiede). Marttinen oli jatko-opiskelijana Essexin yliopistossa Iso-Britanniassa lukuvuonna 1996–1997. Päätoiminen kirjailija hän on ollut vuodesta 1995 alkaen. Marttinen on koululaisten kirjallisuuslehti Vinskin päätoimittaja (2003–). Marttinen tunnetaan erityisesti lasten- ja nuortenkirjoistaan. Hän kirjoittaa runoja, loruja ja tarinoita sekä lastenromaaneja, kuvakirjoja, tyttökirjoja, sarjakirjoja ja nuortenromaaneja ja on lisäksi suomentanut kymmeniä ruotsalaisia, suomenruotsalaisia ja englantilaisia lastenkirjoja. Helppolukuisia romaaneja on julkaistu muun muassa Tammen Keltanokka-, Kirjava kukko-, ja Vihreä varis -sarjoissa. Marttinen kuuluu Suomen Kirjailijaliiton johtokuntaan vuodesta 2005 (varapuheenjohtaja vuodesta 2007 ja Topelius-ryhmän puheenjohtaja vuodesta 2007) ja hän on toiminut monissa kirjallisen alan luottamustehtävissä.
Nars Kari
Kappatiet. tohtori ja valtiotiet. lis. Kari Nars on rahoitusalan huippuantuntija, joka on työskennellyt johtopaikoilla Suomen Pankissa ja valtiovarainministeriössä sekä pankkimaailmassa niin Yhdysvalloissa, Englannissa kuin Ranskassakin. Edellisellä teoksellaan Raha ja onni (2006) Kari Nars nostatti vilkkaan arvokeskustelun. Hänen “muistelmateoksensa” Mahtimiesten matkassa ilmestyi v.2001.
Nesbø Jo
Jo Nesbø on tarinankertojien sukua. Hänen äitinsä oli kirjastonhoitaja ja isä istuskeli aina iltapäivisin olohuoneessa lueskelemassa. Ja kertomassa pitkiä tarinoita, jotka lapset olivat kuulleet moneen kertaan, mutta halusivat kuulla aina uudestaan. Seitsemän vanhana Jo tempaisi kirjahyllystä William Goldingin Kärpästen herran ja pyysi isäänsä lukemaan sen. Pojan motiivina oli kirjan pelottava ja kiehtova kansi – sisältö oli toisarvoinen. Isä suostui lukemaan ja poika pohti, että hän olisi kyllä itse tehnyt tarinasta jännittävämmän. Hän oli hankkinut ikäistensä parissa mainetta kummitusjuttujen kertojana. Jo Nesbøn suurin intohimo nuorena oli jalkapallo. Hän esiintyi ensimmäisen kerran Norjan mestaruussarjan jalkapallo-ottelussa Molden riveissä 17-vuotiaana. Tuohon aikaan hän oli varma, että tulisi vielä pelaamaan ammattilaisena Tottenhamissa, Englannissa. Koulu oli jäänyt jo taka-alalle, kun hän loukkaantui vakavasti ja haaveet jalkapallon ammattilaisuudesta saivat jäädä. Tässä vaiheessa Jon kouluarvosanat olivat sitä tasoa, ettei mistään järkevästä juuri voinut haaveilla. Niinpä hän haki armeijan palvelukseen Pohjois-Norjaan. Selvitti välejään itsensä kanssa kolmen vuoden ajan joka ilta ja viikonloppu, luki koulukirjoja ja hieman Hamsunia ja Hemingway’tä myös. Noihin päiviin asti hän oli aina luottanut lahjoihinsa ja mennyt yli aidan matalimmasta kohdasta, mutta armeijassa hän kaivoi itsestään esiin aivan uuden piirteen: kyvyn itsekuriin. Hän suoritti lopulta ylioppilastutkinnon huippuarvosanoin. Monista mahdollisista opiskelupaikoista hän valitsi perinteikkään ja arvostetun Bergenin kauppakorkeakoulun.
Nousiainen Miika
Miika Nousiainen on työskennellyt MTV3:n uutistoimituksessa uutis- ja ajankohtaistoimittajana. Sen lisäksi hän on tehnyt erilaisia käsikirjoitustöitä televisioon. Miika Nousiaisen esikoisromaani Vadelmavenepakolainen (2007) kertoo Mikko Virtasesta, joka tahtoo ruotsalaiseksi hinnalla millä hyvänsä. Nousiainen tekee tragikoomisessa teoksessaan tarkkoja havaintoja naapuristamme Ruotsista ja osoittaa samalla, että me kaikki olemme aikamoisia Ruotsi-asiantuntijoita. Romaani ilmestyi Ruotsissa syksyllä 2009 ja siitä on tekeillä elokuva. Nousiaiselle myönnettiin Laila Hirvisaaren rahaston työskentelyapuraha 2008.
Nuotio Eppu
Eppu Nuotio (s. 1962 Iisalmessa) tunnetaan näyttelijänä, kirjailijana, ilmaisutaidon opettajana, suomentajana, ohjaajana ja näytelmäkirjailijana. Hän on työskennellyt näyttelijänä Rauman kaupunginteatterissa vuonna 1981 ja Jyväskylän kaupunginteatterissa vuosina 1988 - 1992. Eppu Nuotio on naimisissa ohjaaja ja muusikko Kurt Nuotion kanssa ja heillä on kolme lasta. Perhe nykyään Hiittisten saaristossa, Framnäsin tilalla. Nuotion laaja kirjallinen tuotanto sisältää lastenkirjoja, romaaneja, kuunnelmia, näytelmiä ja tv-elokuvien käsikirjoituksia. Hän on myös muun muassa käsikirjoittanut musiikivideoita ja konsertteja sekä tehnyt laulujen sanoituksia. Televisiossa Eppu Nuotio on nähty muun muassa käsikirjoittamassaan ja tähdittämässään sarjassa Sisaret. Eppu Nuotion suosittuja Pii Marin -trillereitä on verrattu Leena Lehtolaisen ja Liza Marklundin tuotantoon. Kriitikoiden suitsuttamassa sarjassa ovat ilmestyneet romaanit Musta, Maksu, Kosto ja Varjo.
Rauhala Ilona
Ilona Rauhala on psykologi ja henkilökohtainen valmentaja, joka on vetänyt arjen ongelmia käsitellyttä keskusteluohjelmaa YLE 1:ssä.
Reitala Mikko
Mikko Reitala (s.12.11.1964 Helsinki) on helsinkiläinen näyttelijä, näytelmäkirjailija ja tv-käsikirjoittaja. Hän valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 1989, jonka jälkeen näytteli Turun Kaupunginteatterissa vuosina 1989–1991. Reitala palasi Helsinkiin 1991 ja kotiutui Q-teatteriin, jonne hän on myös kirjoittanut ja ohjannut useita näytelmiä. Viimeiset kymmenen vuotta Reitala on toiminut tv-käsikirjoittajana eri kanavilla. Reitala asuu Helsingissä vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa. Mikko Reitalan esikoisromaani Päähenkilö ilmestyi vuonna 2005. Reitalan toinen romaani, Tähtihetki, on kihelmöivän jännittävä kuvaus musiikkimaailman ympyröistä.
Remes Matti
Matti Remes on Espoon Tapiolassa asuva graafikko, rikoskirjailija ja pilapiirtäjä. Paitsi Espoossa Remes asuu perheineen myös Hangossa, johon hänen viisi tähän asti ilmestynyttä rikosromaaniaan Tapiolan lisäksi sijoittuvat. Remes on julkaissut kymmenen pilapiirroskirjaa. Hänen pilapiirroksiaan on julkaistu myös useissa lehdissä, Suomen lisäksi Yhdysvalloissa ja Englannissa. Kirjallisen työnsä lisäksi Matti Remes toimii graafisena suunnittelijana omassa toimistossaan.
Rönkä Matti
Matti Rönkä on syntynyt 1959 Outokummussa ja asuu nykyään Helsingissä. Hän on valmistunut toimittajaksi Sanoma Oy:n toimittajakoulusta ja valtiotieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta. Hän työskentelee uutispäällikkönä Ylen tv-uutisissa. Hän on naimisissa ja perheessä on kolme lasta. Röngän kirjat ovat saaneet kiitosta mm. kielestä, yhteiskunnallisuudesta ja huumorista. Esikoisteos ilmestyi Saksassa vuonna 2007 nimellä Der Grenzgänger, ja se piti hallussaan kriitikkojen suosituslistan kärkisijoja neljä kuukautta. Röngän toinen romaani Bruderland julkaistiin Saksassa keväällä 2008 ja kolmas romaani Russische Freunde ilmestyy helmikuussa 2010.
Samartin Cecilia
Cecilia Samartin (s. 1961) syntyi Kuuban Havannassa, mutta joutui perheineen pakenemaan Castron sotilashallintoa Yhdysvaltoihin. Hän on kirjoittanut neljä romaania, jotka kaikki käsittelevät latinalaisamerikkalaisten siirtolaisten elämää USA:ssa. Kirjailijanuransa ohella Samartin toimii psykoterapeuttina ja sosiaalityöntekijänä latinosiirtolaisten parissa. Hän asuu Los Angelesin lähistöllä englantilaisen miehensä ja lemmikkiensä kanssa. Señor Peregrino on ensimmäinen suomennettu Samartinin teos.
Simula Matti
Teokset: Hägglund, Gustav & Lagerbohm, John & Simula, Matti: Me olimme nuoria sotilaita – Tuntemattomat sotakuvat kertovat. Otava, 2009.
Sinervo Helena
Helena Sinervo oli ammatiltaan pianonsoitonopettaja ennen kuin kirjallisuus vei voiton musiikista. Hän on julkaissut lukuisia runokokoelmia, Finlandia-palkitun romaanin, lastenrunokirjoja sekä käännösteoksia. Hänen runouttaan on käännetty yli viidelletoista kielelle. Tykistökadun päiväperho on hänen toinen romaaninsa. Helena Sinervolle – niin runoilijana kuin prosaistinakin – on tyypillistä vahva rakenteentaju ja rikas, taiturillinen kielellinen ilmaisu. Hän on laajan rekisterin yllättäjä, joka luo jatkuvasti uusia muotoratkaisuja. Silti hänen äänensä tunnistaa jo yhdeltä sivulta: se siirtyy yhtä musikaalisesti groteskista herkkään ja kauniiseen kuin leikkisästä kipeään. Kokonaisuus on aina enemmän kuin osiensa summa: se luo ristiin valotetun avaran tilan, jota Sinervo kutsuu Kirjan ideaksi. Palkinnot Runeberg-ehdokkuus ja Tampereen kaupungin luovan kirjallisuuden palkinto teoksella Sininen Anglia 1996 Tanssiva karhu –palkinto 2001 teokselle Ihmisen kaltainen Tanssiva karhu –ehdokkuus 2004 teoksella Oodeja korvalle Finlandia-palkinto 2004 kirjasta Runoilijan talossa
Sinnemäki Anni
Anni Sinnemäki (s. 1973) on ansioitunut kirjoittaja ja poliitikko, joka tuli tunnetuksi Ultra Bra -yhtyeen laulujen sanoittajana. Sinnemäen runoteos Sokeana hetkenä (2003, Nemo) oli ehdolla Helsingin Sanomien esikoispalkinnon saajaksi 2003.
Snellman Anja
Anja Snellman (v. 1997 saakka Kauranen) on yksi suomalaisen kirjallisuuden kärkinimiä ja sukupolvensa luetuimpia kirjailijoita. Snellman ponkaisi esikoisromaanillaan Sonja O. kävi täällä poikkeuksellisella voimalla Suomen kirjallisuuteen 1980-luvun alussa. Romaanin virtuoosimainen kieli ja fellinimäinen henkilögalleria valloittivat lukijat, ja se on edelleen Suomen eniten myyty esikoisromaani. Snellmanin kirjallisen työn tavaramerkkejä ovat kielen ja huumorin ohella estoton tapa yhdistellä historiaa ja utopiaa, itäistä ja läntistä, fiktiivistä ja dokumentaarista, henkilökohtaista ja universaalia materiaalia. Naisen seksuaalisuus, äidin ja tyttären välinen suhde, rakkaus ja kuolema, toisen polven evakkous, salaisuudet, elämänvalheet, marginaaliin ja ääritekoihin ajautuvat ihmiskohtalot ovat Snellmanin teosten keskeisiä teemoja. Snellmanin romaanit ovat herättäneet kiihkeää keskustelua yksilön ja yhteiskunnan arvoista ja etiikasta, aikamme tabuista, sukupuolista ja sukupolvista. Snellman on pyrkinyt laajentamaan kirjallisuuden reviiriä. Hänen tekstejään on käytetty niin lamantorjuntakampanjoiden ulkomainoksissa kuin aerobic-libretoissa, niin cd-romeilla kuin viinipullojen etiketeissä.
Soininvaara Taavi
Taavi Soininvaara on syntynyt Imatralla. Hän on valmistunut oikeustieteen kandidaatiksi Turun yliopistosta vuonna 1991 ja sen jälkeen työskennellyt rahoituslaitoksissa ja teollisuuden johtotehtävissä. Soininvaara on ollut vapaa kirjailija vuodesta 2001 alkaen. Soininvaaran trillerit ovat kansainvälisen politiikan, talouden, teknologian ja rikollisuuden ajankohtaisiin kysymyksiin pureutuvia trillereitä, joilla hän on noussut oikeutetusti lajin suomalaiseen kärkeen. Soininvaaran kiitetty esikoisdekkari Ebola-Helsinki ilmestyi vuonna 2000. Hänet on palkittu Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnolla vuonna 2003 teoksesta Koston komissio. Hänen trillereitään on käännetty menestyksekkäästi saksaksi. Soininvaara on kirjoittanut yhdeksän Arto Ratamo -trilleriä ja yhden rikoskertomuskokoelman. Syksyllä 2009 Taavi Soininvaara esittelee uuden neliosaisen, itsenäisistä rikosromaaneista rakentuvan sarjan uusine päähenkilöineen. Sarjan aloittaa trilleri Kriittinen tiheys.
Souri Katariina
Katariina Souri (ent. Kata Kärkkäinen) on Sipoossa asuva kirjailija, kuvataiteilija ja kahden lapsen yksinhuoltaja. Hän on ansainnut elantonsa paitsi kirjoittajana myös toimittajana, sihteerinä, hampurilaisravintolan myyjänä, mallina, laulajana, näyttelijänä, juontajana, radiotoimittajana, tuote-esittelijänä, talk show -emäntänä, käsikirjoittajana ja kolumnistina. Katariina Sourilta ilmestynyt viimeksi vuonna 2008 romaani Kahdeksas huone. Hänen esikoisromaani Minä ja Morrison ilmestyi 1999 ja siitä valmistui elokuva vuonna 2002. Toinen romaani Vangitse minut vapaaksi ilmestyi 2001. Keväällä 2010 Sourilta ilmestyy romaani Pillerinpyörittäjä.
Stubb Alexander
Cai-Göran Alexander Stubb (s. 1. huhtikuuta 1968 Helsinki) on suomalainen kokoomusta edustava poliitikko ja Vanhasen toisen hallituksen ulkoasiainministeri. Stubbista tuli ulkoasiainministeri 4. huhtikuuta 2008. Vuosina 2004–2008 Stubb toimi Euroopan parlamentin jäsenenä. Stubb on koulutukseltaan filosofian tohtori. Stubb tunnetaan myös urheilijana, joka osallistuu säännöllisesti maratoneihin ja triathloneihin.
Tabermann Tommy
Tommy Tabermann on syntynyt 1947 Tammisaaressa, kasvanut Karjaalla rautatieläisen poikana, tullut ylioppilaaksi 1966, opiskellut Tampereen yliopistossa, toiminut lehti- ja radiotyössä. Hän on freelance-toimittaja, kirjailija, runoilija. Tabermann aloitti puhumalla luonnon ja ihmisen suhteesta, elämän surkastumisesta koneistumisen puserruksessa. Myöhemmin Tabermanniin on lyöty trubaduurin leima, hän on rakkauden ja eroottisuuden apostoli, hänen mukaansa rakkaus muuttaa maailman. Tabermann on siteerattu runoilija, hän on nuorison suosikki, nuorten tyttöjen unelma, rakkauden, läheisyyden, rauhan ja pehmeiden arvojen puolestapuhuja. Tabermannin teosmäärä on suuri. Hän esiintyy myös useissa antologioissa, aikakauslehdissä, tv:ssä ja radiossa. Runoilijaliitto valitsi Tommy Tabermannin Vuoden Runoilijaksi 1995. Gummeruksen Kaarlen päivän palkinnon hän sai 1996 ja 2003.
Tervo Jari
Jari Tervo on syntynyt Rovaniemellä 2. helmikuuta 1959. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi hän muutti Helsinkiin ja ryhtyi opiskelemaan Helsingin yliopistossa kotimaista kirjallisuutta. Yliopisto-opintojensa jälkeen hän kävi Sanoma Osakeyhtiön toimittajakoulun ja siirtyi 1984 Ilta-Sanomiin kotimaan uutistoimittajaksi. Hän jättäytyi toimittajan työstä ja ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Runoilijana aloittanut Tervo on jo usean vuoden ajan kirjoittanut syntymäkaupunkinsa Rovaniemen alamaailmasta. Vuonna 1995 ilmestynyt romaani Pyhiesi yhteyteen ilmestyi Pekka Milonoffin käsikirjoittamana ja ohjaamana elokuvana Rikos ja rakkaus 1999. Palkinnot Kalevi Jäntin palkinto 1993 Rovaniemen kaupungin taidepalkinto 1993 Suuren Suomalaisen Kirjakerhon palkinto 1994, 1999 Uudet Kirjat -kerhon palkinto 1995 Finlandia-palkintoehdokas 1995, 1999, 2004 Venla-palkinnot vuoden parhaasta viihdeohjelmasta 1998 ja 1999 Runeberg-palkintoehdokas 1997 Varjo-Finlandia 1999, 2004 Vuoden Johtolanka 2000 Kirjapöllö 2000 Venla-palkinto parhaasta käsikirjoituksesta 2003 (Tuulikaappimaa) Yleisö-Venla 2005 (Uutisvuoto) WSOY:n kirjallisuussäätion tunnustuspalkinto 2005
Törhönen Lauri
Lauri Törhönen on tunnettu elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja. Hän on ohjannut monia nuortenelokuvia ja aikuistuvien nuorten kasvukertomuksia.
Utrio Kaari
Kaari Utrio on syntynyt Helsingissä ja asuu nykyään Somerolla. Hän valmistui ylioppilaaksi Helsingin tyttölukiosta vuonna 1962 ja filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1967. Utrio on toiminut taiteilijaprofessorina vuosina 1995–2000. Kaari Utrio on neljännesvuosisadan ajan ollut yksi Suomen suosituimpia kirjailijoita. Hänen historiallisia romaanejaan ja tietokirjojaan lukee koko kansa jo kolmessa polvessa. Utrio korostaa teoksissaan naisen merkitystä ja voimaa, ja samalla vastuuta, yhteiskunnan koossapitävänä tekijänä. Hänen kirjoissaan nousee hämärästä esiin arjen historia ja lapsen historia. Kaari Utrion vaikutus suomalaisen naisen ajatteluun on kenties merkittävämpi kuin kenenkään muun yksityisen ihmisen. Utrion romaaneissa kansamme menneisyys kuvastuu tarkkaan tutkittuna tietona, johon kietoutuvat tarinat, seikkailut, romantiikka ja huumori. Utrion tuotanto on lajissaan ainutlaatuista Suomessa. Häntä on usein luonnehdittu Mika Waltarin seuraajaksi.
Von Bagh Peter
Kari Peter Conrad von Bagh on Taideteollisen korkeakoulun elokuvahistorian professori, valtiotieteiden tohtori, elokuvahistorioitsija ja -ohjaaja. Von Bagh on julkaissut parikymmentä kirjaa sekä toimittanut lukuisia radio- ja televisio-ohjelmia elokuvasta ja populaarikulttuurista.



